sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

YKSI NARTTUPENTU VAILLA KOTIA!

Tyttöpentu etsii vielä omia ihmisiään. Ota rohkeasti yhteyttä!

PIDÄ OMISTASI HUOLTA LILLI!

Näin se vaan on että päätöksistä pitää pystyä joustamaan. Tänään lähti maailmaa valloittamaan Musta Ruusu alias Lilli.

Ks. Lillin omat sivu.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

PIPPURIKERÄ JA LAPPULIISA VAILLA OMAA KOTIA!

Kaksi nartua on vailla omaa kotiaan. Molemmat tytöt ovat valloittavia ja energisiä harrastuskoiranalkuja.

Pippurikerä 
Lappuliisa



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

PENTUETARKASTUS JA TUNNISTUSMERKINTÄ

Eilen pennut kävivät ell Mervi Savirannan syynissä. Kaikilla pennuilla oli kaikki hyvin. Molemmilla uroksella tuntuivat kivekset.

Olen niin onnellinen <3

maanantai 17. kesäkuuta 2013

KUVIA LISÄILTY

Vihdoinkin oli sadepäivä aikaa kuvia purkaa ja valita. Jokaiselle pennulle löytyy oma kansio täältä.

Nimetkin julkaisin näin sirutuksen aattopäivänä.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

5 VIIKKOA PENNUNELÄMÄÄ-

Pennut ovat muuttaneet koiratilaan mistä on vapaa käynti ulos ja sisään. Muutto teki hyvää niin pennuille kuin mamma-koirallekin. Pennut syövät kolmesti päivässä pentupuuroa ja pienimmissä ryhmissä käyvät tutustumassa ihmisasumukseen päivittäin. Luonteet alkavat näkyä selvästi porukassa on kaksi tättähäärä tyttöä, 1 vähemmän tättähäärä sekä rauhallinen muhku tyttö. Pojista pienempi "pitkä vaalee" on hieman uteliaampi. Emä imettää edelleen muutaman kerran päivässä pentuja.
Pennut ovat tottuneet kuluneiden viikkojen aikana kaikenlaiseen. Joka päivä opitaan uutta.
MM.

  • autoiluun
  • erilaisiin pintoihin (maa, lattia, liukas, lasi, pelti. rämisevä pelti)
  • kodin ääniin (imuri, keittiökoneet, televisio, radio)
  • hoitosetään ja kissaan
  • lapsiin ja apuvälineitä käyttäviin
  • käsittelyyn, selättämiseen 
  • kynsien leikkaukseen.
 Pennut on nyt madotettu kahteen kertaan Nemavetillä. Ennen koteihinsa lähtöä madotetaan vielä kerran ja ensi tiistaina on pentuetarkastus ja tunnistusmerkintä. Kaksi narttua vielä vailla kotia!


Kuvia pyrin päivittämään pian.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

ESITTELYSSÄ HERRA4

Pääsin tänään kasvattajatädin kanssa kahdestaan ulos. Onneksi mammakin oli mukana. Tutkiskelin, haistelin ja sylittelin. Rohkeasti uskalsin. Kävin pystybaarissakin.

Mun kuvat löytyy kokonaisuudessaa täältä.





PENNUN ELÄMÄÄ

Kolme viikkoa ikää tuli täyteen. Menoa ja meininkiä riittää. Pentue kokonaisuudessaan on erittäin eläväinen ja rohkea. Luonteet alkaa muodostua ja niitä seuraankin silmät tarkkana. Pentutila täyttyy kiljunnasta, haukunnan äänistä, leikki on pennun työtä! Kovasti nahistellaan keskenään. Tilan sisustukseen on lisätty rämisevä uuninpelti ja muutama sukkalelu. Vieraita on käynyt vauvasta vaariin. Lähinnä tietenkin lapsivierailijoista olen pentujen kannalta kiinnostunut ja niitä on onneksi riittänyt.
Hampaat ovat jo kovassa kasvussa joten puruluut heitetään sekaaan pian!Ensimmäinen madotus on ohi. Pennut syövät kaksi kertaa päivässä kiinteään ruokaa. Ulkoilevat päivittäin laumana tai erikseen. Nytkin tyytyväisinä nukkuvat pitkän ulkoilusession jälkeen.

Valokuvia tulossa jahka minulla on aikaa niitä ottaa ja muokata.