keskiviikko 29. toukokuuta 2013

OIKEATA KOIRANRUOKAA JA AUTOILUA

Eilen pennut kävivät autoilemassa. Matka sujui hyvin ja koko konkkaronkka hiljeni nätistä autoon.
Viime yön aikana oltiin omatoimisia ja taitavia ja opittiin kiipeämään pentuaitauksen madalluksen yli joten minua odotti aamulla kaaos pentulassa ;) Laitettiin sitten isojen koirien aita.
Tänään ollaan saavutettu yksi tärkeä virstanpylväs ja ruvettu syömään kiinteää ruokaa. Tarjolla oli lautasellinen raksuvelliä, piimää ja raakaa lihaa. Voi sitä herkkua! ;) Kova oli nälkä ja sitten köllähdettiin kaverin viereen ansaituille koiranunille.

Huomenna täytetään 3 viikkoa ja ulkoilualueen rakennus alkaa.

tiistai 28. toukokuuta 2013

IHMISEEN REAGOIMINEN

Pennut reagoivat selvästi ihmiseen. Muutama tulee jo luokse kun menen pentukammariin. Rohkeita kakaroita. Nyt alkaa se kaikkein mielenkiintoisin vaihe. Saa tutustua pentujen luonteisiin ja valita koteihin omansa. <3

Pentujen ekat studiokuvat löytyy osoitteesta: http://mintlines.kuvat.fi/kuvat/Pentukuvia/Ihanniinku+A-Pennut/ 

lauantai 25. toukokuuta 2013

KYNSIEN LEIKKAUSTA JA STUDIOKUVIA

No niin nyt on pienten tassujen kynnet leikattu ensimmäistä kertaa. Eilen otettiin useamman käsiparin voimin "studiokuvia" joita päivitellään myöhemmin.

Pentuaitauksessa riittää ääntä, ihmettelyä ja hoippuvia askeleita. Muutamalla on jo korvatkin auki.

torstai 23. toukokuuta 2013

KAKSI VIIKKOA TÄYNNÄ!

Pentujen silmät aukesivat pari päivää sitten. Nyt huojutaan neljällä tassulla ja muutama haukulta kuulostava äänikin on jo päästetty. Painot ovat 900 g- 1 kg välillä.
Omia pentujaan kyseleviä ihmisiä on mukavasti ilmaantunut, pidä kiirettä ja varaa omasi ;)


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

HUOMENNA VIIKON IKÄISIÄ

Pennut täyttävät huomenna viikon. Emä ja jälkikasvu voi mainiosti. Pennut syövät ja nukkuvat että kasvavat (500g ylitetty jo kahdella pennulla), pieninkin jo lähentelee 400 g. Kaiku syö ja ulkoilee että jaksaa hoitaa ja syöttää ja pitää huolta.

Kaikki siis hyvin. Huomenna saatavissa  viikkokuvat. Galleriassa kuvia onkin jo. Nyt toivotan kaikille pennuntuoksua uniin!

perjantai 10. toukokuuta 2013

PENNUNTUOKSUA TUVAN TÄYDELTÄ

Eilen syntyi Ihanniinku kennelin ensimmäiset pennut. Kaiku pyöräytti vaivatta 7 pentua, joista viimeinen oli enkelipentu. Pentulaatikossa tyytyväisyyttään mammakoiran lisäksi uhkuu 2 urosta ja 4 narttua. Kaikki pennut ovat mustia erikokoisin valkoisin ja vaalein merkein. Pentue on tasainen. Syntymäpainot vaihtelivat 300-380 g välillä..
Mamma ja pennut voivat hyvin